Olen onnekseni tässä vuosien varrella päässyt eroon sellaisesta pienestä pikkumöröstä kuin suorittaminen. Tälläkin viikolla tiesin sen, että tulen olemaan töissä myöhään joten en ole liikoja esimerkiksi treenien suhteen hötkyillyt. Ennemminkin toppuutellut - parempi antaa kehon ja mielen levätä pitkän päivän jälkeen kuin puurtaa menemään - vaikka se hyvältä tuntuisikin.
Aikoinaan tein kovaa erilaisia listoja siitä mitä viikon aikana pitää treenata. En kiellä etteikö se olisi hieno tapa potkia itseään persuuksiin ja päästä tavoitteisiin nopeammin mutta minulle se oli ennemminkin rasite. Kun liikunta on muutenkin osa elämää ja sitä tulee harrastettua niin liian tarkat ohjelmat vain ahdistivat ja siitä treenaamisesta tuli välillä pakkopullaa.
Tällä viikolla olen siis jättänyt turhat hössötykset vähemmälle. Maanantaina tein lihaskuntoa ja eilen venyttelin pitkän kaavan mukaan. Koiran kanssa on toki lenkkeilty päivittäin ja työmatkat reippailtu.
6 päivän työviikko joten vielä huomenna ahertamaan :) Lauantai-iltana onkin luvassa mukavuutta!
Viikonloppua viettäkää ja nauttikaa pikkupakkasista ulkoilmassa. Pusmös.


Just tällä viikolla kaverin kanssa puhuttiin tuosta samasta asiasta, siitä kuinka tuntuu että nykyaikana on vaan siistiä jos on muka-kiire jatkuvasti jne. Ahdistaa keskustella sellaisten ihmisten kanssa kun tuntuu että pitää vaan kilpailla siitä kenellä on eniten tekemistä :DDD
VastaaPoistaAno, Niimpä. Toisaalta uskon, että ihmisillä joilla ei ole parempaa tekemistä kuin "kilpailla" siitä kenellä on muka eniten tekemistä ovat vain elämättömiä ja vähän säälittäviä ;)
VastaaPoista